Olisinpa olemassa.

Tänään on perjantai. En tajua.. Luulin minulla olevan poikaystävä, mutta tuntuu, että hän sulkee mut ulkopuolelle. Lapseni isäkin sulkee mut ulkopuolelle - se tosin ei vain tunnu siltä, se on fakta. Taidan sulkea itsekin itseni asioiden ulkopuolelle.. Taitaisi olla liian helppoa. Poikaystäväni on aikas tuore tapaus, niin ei täyttä tuntemusta, saati tietämystä ole hänestä vielä. Kerrankin, tutusta kaavasta poiketen, itseäni hieman nuorempi herrashenkilö, joka kylläkin vahvasti tuntuu ihmiseltäni, puolikkaaltani. Ikävä on kamala. Olen vain niin epävarma itsestäni. Tuntuu, etten ansaitse hyvää ja on olo, että joku kohta tulee ja vie hänet pois minulta. En uskalla nauttia olosta, enkä oikein kiintyä. Mulla on myös tapana itse sabotoida kaikki aina, kun tuntuu liian hyvälle ja tasapainoiselle. Olen kuulemma kuin isäni...